Tuli harrastettua sitten hevosurheilua eilen, kolmatta viikkoa putkeen. Talikointi ja heinänlappo alkaa mennä ihan kivasti rutiinilla, mutta ratsastaminen on yhtä haastavaa kuin aina ennenkin. Tällä kertaa vuorossa oli suomenhevostamma neljävee, jolla on ihan selkeästi omanlaisensa käsitykset siitä, miten ihmisiä käsitellään ja miten häntä ei käsitellä. Meinasin ensin jäädä alle tarhasta tullessa, karsinassa tarjoteltiin jo hampaita kavioita putsatessa (ja osuikin, onneksi mulla on kankussa läskiäkin, muuten ois sattunut vielä enemmän). Tunnin alku meni ihan kivasti ja jees, aivan todella hyvä satula ja miellyttävät liikkeet oli karvaooppelilla.

Ja sitten, noin puolivälissä tuntia neiti sai luupäähänsä idean että nyt katotaan kuka on kuka. Ei passannut mennä erääseen tiettyyn nurkkaan, ei passannut tehdä oikein mitään mitä pyydettiin, tarjottiin jopa pientä pompahtelua. Joten mää sittten pyörittelin sitä kopukkaa hyvin, hyvin pienellä voltilla suuntaan jos toiseenkin, peruuteltiin ja kipitettiin vähän miten päin vaan. Lopulta se asettui sen verran, että uskalsi lähteä muiden mukaan jatkamaan tuntia. Toiseen suuntaan nousi laukka oikeinkin nätisti, mutta toiseen ei. Ravatessa tuntui siltä että kopukka kuumuu käpäliin ja singahtaa maatakiertävälle radalle alta varttisekunnin, joten jos hevolla tuli lämmin niin samoin tuli myös ratsastajalla.

Tunnin jälkeen neidillä ei ollut enää mitään sanottavaa mulle karsinassa. Ei tullut kaviota, ei hampaita. Tietenkin kun työt on tehty ja kaurat turvan edessä niin passaa ottaa rauhassa. Toki sen ymmärtää että teini-ikäisellä hevosella on oikkunsa ja pitää ottaa vähän naisesta mittaa, mutta en ihan hirveästi arvosta käytöstään. Ehkäpä se rauhottuu ajan kanssa.

Ens kerralla otan sykemittarin mukaan. Jostain syystä mulla tuntuu hauiksissa tuo setti :D Alaselkä ja syvät vatsalihakset tuli treenattua myös, reisistä puhumattakaan. Kroppa kiittää kropan ystävää. Katotaan ens kerralla jos vaikka menis samalla hevolla uudestaan, josko se homma menis helpommin sillon...

Mutta tänään pääsee mökille, raivaussahan varteen ja saunaan! Kultani kaukomailta on tuonut myös hieman sihijuomaa, jota saatamme lasilliset nautiskella Palma de Santosen auringon alla. Sovitaan, että sitä aurinkoa kans on. Riemu!

Yllättävän hyvin on käynyt kaupaksi musiikki, mikä on hyvä. Minä pääsen eroon muovista, ihmiset saavat uusia ja vanhoja biisejä kuunneltavakseen. Win-win. Piakkoin toivottavasti saan listattua kirjat, joista raskin luopua. Niistä tulee varmaankin keskitetty lista jonnekin (tm), ja tänne vain linkki - kaikki huudot ircin tai mailin kautta. Ja sitten lisää niitä huonekaluja ja kamppehia. Jo nyt kannattaa kysellä, jos tuntuu että mulla vois olla jotain mikä kiinnostais. Halvalla lähtee ja eka tarjous otetaan.

Levyntoimitusreissu toimi samalla myös lenkkinä. Punnertelun ja vatsalihasjumpan jälkeen hipsin Puokkarille ensin erittäin reipasta kävelyvauhtia ja sitten hölkötellen takas. Jumppa + lenkkisetti tuotti seuraavanlaista tulosta: kesto 1 h 25 min, in zone 46 min, keskisyke 127 (ku piti jäähä suustaan kiinni kahteen otteeseen), maksimi 174, kalorit 552. Sain jopa juoksenneltua ajoittain, mikä ei ensinnäkään tuntunut yhtään pahalta ja kulki yllättävän kevyesti. Kaipa siitä harppomisesta oli hyväksi lämmittelyksi.

Jumppaseteissä oon harrastanut ns. 3 x 3 x 3 -jumppaa. Kolme patteria liikkeitä, joissa jokaisessa on kolmea erilaista harjoitetta, jotka toistetaan kolmesti. Eli ensin vaikka habat + kyykkäykset + suorat vatsat, sitten vaikka punnerrukset + sivuttaiset vatsat + selkä, ja viimeisenä vaikkapa askelkyykkää, ojentajia ja hartialihaksia taikka jotakin miltä nyt sattuu tuntumaan. Periaate on törkeästi pöllitty bodypumpista. Syke pysyy mukavasti ylhäällä, lihasryhmiä rasitetaan tasapainoisesti ja vois kuvitella että pikkuhiljaa jossain alkaa näkyäkin. Jumppakuminauha on ollut tähänastisista liikuntainvestoinneista halvin ja tehokkain ja se vielä mahtuu pieneen tilaankin. Loistokampe, suosittelen lämpimästi.

Mutta tässä vaiheessa iltaa pieni mustahko kissa on sitä mieltä että änmä on istunut tietokoneella ihan riittävästi, ja ois aika kellistyä vatupassiin jotta se pääsee pörryyttämään mua. Joten luovutan ->

Reaaliajassa Facebookin puolella, mutta myös tätä kautta voi huudella kiinnostuksensa - myynnissä siis CD-levyjä, huonekaluja, kirjoja (ei vielä listattuna)
Edit: poistelin myytyjä artikkeleita. Myöhemmin uus postaus uusien myyntisettien kanssa.

( Kotimaiset ja ulkomaiset CD:t listattuna )</div>

Tänään totesin, etteivät ne lukuisat Äimäraution ja Muhoksen maneeseissa jumputetut ratsastustunnit ole menneet hukkaan. Kävin siipan veljen vaimon jaloissa pyörimässä tallilla, kannoin vettä kopukoille, ja tästä hyvästä pääsin ihan selkäänkin asti. Päitset lihastuntumalla hevosen nassuun, satula selkään ja menoksi. Pysyin selässä, hobune teki niin kuin pyysin sitä tekemään ja siiseli soikoon miten hieno tunne! Jeij! Monta pientä onnistumista yhden aamun aikana (harvemmin sitä kuudelta lauantaiaamuna konkoilee pystyyn, paitsi hirvijahtiin).

Liikuntahommatkin on menneet koko viikon käytännössä putkeen, jumppa tuottaa tuloksia ja kävelylenkit selättävät myrkytyksiä joka kerta. Salaatti on oikeasti hyvää ja sillä pysyy nälkäkin kun huolehtii proteiininsaannista.

Arskakin voi jo onneksi paremmin. Se alkoi kuolata tuossa muutama päivä takaperin, pieniä lammikoita oli siellä täällä ja vettä meni reippaasti päivittäin. Elläinlääkäri sanoi että tukossa on kissaparan massu ja määräsi ällöttävänmakuista (Arskan ilmeistä päätellen) parafiiniöljyä ja tuikkasi antibioottipiikin. Mutta kuolaus loppui, ja se lienee tärkeintä. Kun pikkunen sairastaa, olo on niin avuton kun ei voi oikein mitään itse tehdä.

Tuntuu kuin olisin saanut vahingossa kaksi lauantaita, kun tallin jälkeen otin tirsat. Tiskivuorikin on selätetty, olo on hyvä ja rento. Voi kunpa tätä hyvää mieltä vois lähettää sähköpostissa Intiaan.

Ajattelin aloittaa tähän yhden sarjan. Ajattelin kirjata sellaisia pieniä menestyksiä ylös, joiden avulla sitä tuntee itsensä onnistuneeksi ihmiseksi aina toisinaan. Tämä on siis etukäteisprofylaksiaa tulevia mahdollisia masennusjaksoja varten - kerään listaa onnistumisista että uskoisin myöhemminkin musta olevan johonkin.

Siispä, jos tuntuu ettei halua tai jaksa tai viitsi lukea tagilla "hyvä minä" merkittyjä juttuja, niin vapaasti voi skipata. Jos tuntuu ettei jaksa skipatakaan, niin määkäsee, niin filtteröin ko. käyttäjän pois menestystarinoista ;) Niin helppoa se on.

Kommentoida saa, kitistä saa.

Oon haudutellut tätä ideaa nyt muutaman päivän, joten oon keräillyt niitä muutamia settejä jo jonoon - tässä siis alkuun: 

Huomasin osaavani taskuparkkeerata farkkuauton. En tiedä missä vaiheessa oon sen oppinut, mutta eilen se oli helppoa.

Tällä viikolla olen saanut painoni Ensimmäisen Kriittisen Rajan Alle ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, ja se on ollut mukavaa.

Huomasin, että viime vuonna olen onnistunut lyhentelemään opintolainojani yli kymppitonnilla mummonmarkkoja, enkä ole joutunut juuri asioista tinkimään. Tänä vuonnakin balanssi näyttää aika kivalta jo nyt.

On tuntunut mukavalta selvistellä ilman käytännössä holia kohta jo seitsemättä viikkoa. Ei, en ole raskaana. Huvikseni. Krapulaa ei tosiaan ole ikävä.

Töissä on jatkuvasti ihan sikamaisen mukavaa. Viihdyn ihan mielettömän hyvin.

Onnistuin väsäämään niin hyvän työhakemuksen Bangaloreen, että sieltä soitettiin tänään takaisin. Oisivat todennäkösesti pyytäneet haastatteluun, jos oisin päässyt irtoamaan Suomesta aiemmin. Mutta että mulla on CV ja saatekirjehommat niin hyvin hallussa, mää en edes uskaltanut toivoa! 

---

Tänään lenkillä ystävän kanssa, aurinkoa naamaan ja tassua toisen eteen. Tuli raitisilmamyrkytys ja meinasin nukahtaa lattialle. Mutta oma tupa, oma lupa. Nukun missä huvittaa, ja jos kissojen kanssa karvalankamatolla on kivaa, niin mikäs kukaan on siihen mitään sanomaan.

On LAAAtua tämä homma.

Varoituksen sana, tämä postaus sisältää verta ja roiskeita. Herkkämieliset skipatkoon.

Voi hyvät hyssykät että mainosmiehet saa mut näkemään taas punaista. Tällä kertaa Cannesissa on jaettu palkintoja "parhaille" mainoksille, ja mun sisäinen femakko huutaa verta. Tämän mainoksen takia: 
www.youtube.com/watch

"luontoäiti" tuputtaa naisille "lahjaa", kuukautisia. Ja se on niinku niin kamalaa ja hyiyäk ja iik ja kääk. Mainoslauseena sitten lävähtää että "isn't it time to outsmart her?" ihan kuin Tampax jotenkin erityisesti estäis menkkojen tulemisen, tai tekis niistä jollain tapaa hyväksyttävämpää. 

Faktahan on se, että menkat jäävät aikuiselta naiselta tulematta muutamasta syystä; raskaus, menopaussi tai alipaino (muu hormonaalinen epätasapaino). On olemassa myös hormonilääkityksiä, joiden avulla ei vuodeta kuin muutaman kerran vuodessa, jeejee. Muuten jokainen sukukypsä, terve nainen vuotaa sen muutaman päivän kuussa ja siihen sietäis jo pikkuhiljaa tottua, eihän tätä olekaan kestänyt kuin evoluution alusta asti.

Ja kokemuksesta tiedän, etteivät tamponit tee siitä asiasta yhtään sen miellyttävämpää. TSS, paikkojen kuivuminen, narujen hiertäminen ja monet muut ikävät (hiiva anyone) ongelmat tekevät olosta vieläkin kurjempaa.

Vastamainos: ainoa tapa jolla menkoista saa jollain konstilla miellyttävät on kuukuppi. Ottakoon opikseen.

Mun epäonnisen vasurin etusormen epäonni vaan jatkuu. Pari vuotta sitten silvoin kynnen päästä muikean siivun lihaa ja nahkaa hirvensydäntä silputessani. Tänään aamulla onnistuin puukottamaan saman sormen uudelleen, tosin en päästä vaan viimeisen nivelen kohdalta. Onneksi ei mennyt luuhun asti, ja vahingosta viisastuneena mulla on sidontatarpeita jemmassa pientä sisällissotaa varten.

Mutta perkele, oikeesti. Eilen heiluin mittaamattomasti vaarallisemman moottorisahan varressa ja pyromanisoin risuja kottikärrylasteittain eikä mitään. Ja yks ohraleipä (nyt otti ohrainen!) ja fiskarsin puukko onnistuu aiheutttamaan hasardin. En tajua.

Kostin sille leivälle puukottamalla sen uudestaan kun sain sormen pakettiin. Oppiipahan olemaan. Rkele.

Ei ole reilua että kesäkuussa, keskikesällä, kaipaa aamulla pipoa ja lapasia töihin pyöräillessä. Ei ole oikein että tuulee pohjosesta niin kylmästi että tukka meinaa lähtä päästä. Voiko tästä reklamoida jonnekin? Paaville? Sehän väittää olevansa Jessestä seuraava. Tästä kesästä puuttuu sellaset 10-15 astetta lämpöä, voisko ne lähettää jostain päiväntasaajalta...

Eilen oli hyvin ansaittu lepopäivä reenihommista, tänään taas pyörällä vinttausta ja itsensä lenkittämistä iltapäivästä. Todennäköistä on myös, että mökillä saattaa päästä tuliterän moottorisahan kahvaan kiinni, ja sekin käy toisinaan ihan reenistä. Kyllä kai tämä tästä. Juhannuksesta on tulossa rauhallinen ja selväpäinen, ja hyvä niin. Saa kerrankin nukkua kunnolla...

Ei ollu kaunis näky kun ämmä pungertaa punttia ylös pää punasena ennen sianpieremää. Varsinkin kun yöunet jäi vähän vähille, niin ei tuntunut sanottavammin kovin kivalta myöskään. Mutta tulipa tehtyä, lälläslää! Se on jo paremmin ku viime viikolla. Jaksoin juNpata 40 min, josta in zonessa 16, keskimääräisellä sykkeellä 119 (!!!), maksimissaan 156, kaloreita kärvähti 228.

Nyt lähinnä unettaa, pohdin tässä raahautuvani shiatsutuolin rutisteltavaksi ja hakevani rooibosta lämmittämään sisältäpäin.

Note to self, ens kerralla vois ottaa rintsikat messiin.

Sunnuntaina tuli käytyä ihan hikilenkki, josta seurasi se että nyt jalat painaa noin puolitoista tonnia kappaleelta. Sunnuntai oli muutenkin ihan todella tyly ja henkisesti rankka päivä, ilman mitään järkevää syytä. Tänään oli jo paremmin, paljon paljon paremmin.
Mutta ne sunnuntain statistiikat: aikaa meni 1 h 16 min, in zone 37, keskisyke 128, maksimi 163, kalorit tasan 500. Kestävyyskunnossa ois parantamisen varaa, en jaksanut hölkätä läheskään sellaisia määriä kuin olisin toivonut. Mutta vähän kerrallaan ja palanen toisensa perään.

Tänään oli sitten täysin kummallista, kun onnistuin olemaan kustannuspaikalla ennen puolta kahdeksaa, ennen aamukahvia olin vääntänyt poikki ja pinoon hirvittävän läjän erroreita ja totesin että eipä edes ahista. En pysty kertomaan miten mahtavaa on olla duunissa sellaisessa paikassa, jonne ei ota aivoon mennä aamuisin. Ei se pelkkää kermavaahtoa ja kirsikkaa oo tämäkään, mutta ihan tavallisenakin arkena saan onnistumisen tunteita kun selvittelen vänkyräkielten koukeroita. Ja mulla on ehkä paras team leader ja mahtavimmat kollegat tähänastisella työurallani. Niin että hehkuti vaan, toivottavasti mää saan vielä joskus toistekin tehdä yhtä hyvällä fiiliksellä töitä.

Tulevaisuus pelottaa vähän enemmän kuin koskaan aiemmin, mutta siihen onneksi tehoaa puhuminen. Onneksi skype ja irc on keksitty, onneksi on ystäviä joille avautua, niin kuin tänään lenkillä. Ja onneksi on sellaisiakin ystäviä, jotka muistuttaa siitä että vaikka joskus maailma painaa naamaa mattoon, siihen vitutukseen ei kuole eikä sitä tarvi hävetä että on vaikeita päiviä. Pitää vaan ylös päästessään muistaa pyytää anteeksi niiltä joille on sanonut pahasti, ja ottaa opikseen.

Ehkä taas vähän kasvaneena eteenpäin.

Taikka junppaa ja kuole! Tuli vähän omituinen olo kun aamureenin aikaan samassa salissa joogasi neljä muuta ihmistä, ja meikä vaan heiluu punttien kanssa. Mutta sainpa kummiskin reenatuksi, mikäs siinä. Otin pyöräilyn lämmittelynä (noin 20 min) ja sitten turautin jumppaamaan eli huhkimaan, data sanoo seuraavaa : 36 min settiä, in zone 27, keskisyke 140, maksimi 167, kaloreita 277. Tuli vähän takajalkaintensiivinen setti, persaus ja reidet huutaa hoosiannaa mutta se on niille ihan oikein.

Ja nyt jaksanee taas tehdä töitä, ihan kivaa. Tuuleekin etelästä, ehkä tää vielä lämpenee.

Ja tänään pääsen kattomaan tuoreinta sukulaista, siistiä!

Tajusin tänään tuossa kahvia hakiessani, että oon ollut nyt Korporaation leivissä puoli vuotta. Mua ei vieläkään ahista pätkääkään olla täällä töissä, ja ajatus siitä että soppari loppuu ja että sitä ei uusita, täyttää mua haikeudella jo nyt. Mitähän hittoa, ei mulla eläissäni oo ollut sellasta duunipaikkaa, jossa viihtyis näin hyvin. Stressitaso vs. haastavuus on just hyvin balanssissa, tätä vois tehdä vaikka kuinka pitkään.

Omituista.

... itsestäänkin. Nukuin eilen 4 h päiväunet, siihen päälle täydet yöunet ja pikkuhiljaa alkaa olla taas normaali olo.

Koska en kuitenkaan viittinyt lähteä kauppaan, niin tulin siihen tulokseen että leivon leipää itselleni kun oon meinannut tehdä sen jo niin pitkään. Joten tässä se on, Even fiilispohjaleipä: 

- lämmintä vettä noin 0.75l
- kaks pussia kuivahiivaa
- tummaa sokeria hiivalle ravinnoksi noin rivakka teelusikallinen
- merisuolaa
- öljyä
(sotketaan yhteen)
- lisäillään vehnäjauhoja arviolta ehkä parisen desiä
- holautetaan kaura-ruishiutaleita pariin otteeseen rennolla ranneliikkeellä
(sekotellaan yhä) 
- lisätään ruisjauhoja ja auringonkukansiemeniä kun ei näytä paksuuntuvan taikina
- lisätään vielä vähän vehnää silleen että taikina alkaa irtoilla sammion seinistä
Ja sitten kohotellaan kunnes näyttää hyvältä. Jauhoja lautaselle ja käsiin, ja sitten muotoilemaan leipiä. Tässä vaiheessa kohotus vähän lässähtää, muttei se mitn haita - kun leivät on pellillä, niin niiden annetaan kohota vielä lisää. Uuni about 225 asteeseen ja sellaset kolmisen varttia, vähempikin ehkä riittää. Uuniin voi laittaa astiallisen vettä antamaan kuoriin rapeutta, tällä kertaa se toimi loistokkaasti.

Päälle vaikkapa oliiviöljyä tai margariinia, skinkkaa tai jotain muuta, ja niitä kasviksia. Ääntä kohti. Lähtee näläkä.

Itsehän jatkan chillailua, kerrankin on aikaa olla ihan itekseen.

Raaka tuuli raastoi kurkusta kerroksen ja nyt sitten sattuu. Rääks. Tietää olevansa kipiä kun vetistelee satunnaisvalikoidulle setille rakkauslauluja.

Tää menis takas vällyjen väliin.

Vähänkö menee lujaa! Hohoo! Kultu herätti kuudelta, tirpasin työmaalle ja korpporaatan juNppasalille. Tulin siihen tulokseen että turhaa lähtä sairaalan saliin urheilemaan, kun on yksityishenkisempikin sali saatavilla. Huomasin myös, että siellä on saunakin - joku kaunis aamu vielä käyn saunassakin ennen töitä. Muttaniin. JuNppasin siellä sitten levytankopainoilla ja ihan omaa kehon painoa hyväksikäyttäen, ja sain ihan kiitettävästi hien pintaan. Pyöräily kävi alkulämmittelyistä ja Lily Allenin tahtiin tanssaaminen loppupäässä venyttelystä.

Statsit tältä aamulta siis: aikaa meni 1h 10 min (josta pyöräilyä about 20 min), in zone 48, keskisyke 144 (reipasta!!), maksimi 176 ja kaloreita kärvähti 560 kappaletta.

Sitten oli hyvä mennä omaan kubiikkeliin nautiskelemaan Ehrmannin mainiota maitorahkaa (mainos!) boysenmarjahillolla maustettuna (2 jälkkärilusikallista, ei voi olla liikaa) ja kahvia. Kaupan päälle sain vielä loistokasta palautetta kehityskeskustelussa ja oon ny ihan mielissäni sekä endorfiinipäissäni. Iltasella vielä kattomaan uus Terrrrrrrrrrminaattori nollaodotuksin, kyllä tää päivä taitaa olla  ihan LAAAAdukas. Jos aamureippailusta seuraa aina tämmöset fiilikset niin tästähän ehkä saattaa joutua ottamaan itelleen tavan.

Mahtista!

Kauheasti aiheuttaa päänvaivaa syyskuun hippalot, mutta kyllä se tästä ku ei tarvi yksin vääntää.

Päätä piti käydä taas tuulettamassa yya-sopparin merkeissä, käytiin Se Lyhempi Lenkki, johon meni 57 minuuttia kävellen, in zone 2 min, keskisyke 111 bpm, maksimi 152 seitsemän kerroksen portaiden jälkeen, kaloreita kärvähti 277. Että silleen.

Toinen pienistä karvanaamoista on sitä mieltä että hällä on tylsää, ja koneella nakottaminen monesti on, joten määpä alan sitä -> 

On eläimellä väsy. Eläimellinen väsy. Kroppa kaipaa lepiä, ja tänään on vasta maanantai. Tosin tänään on kuiten tullut käytyä lenkki, pyöräiltyä joku 20 km ja sen sellaista, joten liekö tuo ihmekään että nukuttaa.

Rakasta on ikävä.

Tarvis ehkä viikonlopun tai kaks ihan puhtaasti vaan rauhoittua, olla näkemättä ketään. Laittaa ns. kansi päälle hetkeksi... Katotaan tässä miten ehtii.

Ei mulla muuta, taidan mennä suihkun kautta punkan pohjalle.

Kultu soitti paratiisisaarelta ja sanoi että meidän unelma on oikeasti toteuttamiskelpoinen vaikka siellä. Menin naamakirjaan ja kattelin yhteisön kuvia ja siitä lähtien sitten oon ollut jossain missä ei tarvi kenkiä, hiekka on valkoista, valtameri jatkuvasti taustalla ja meri on sininen ja kirkas. Toki siinä sivussa oon naputellut erinäisiä käännöspyyntöjä ja vaikka mitä sälää, mutta Australian muistot heräsivät saman tien henkiin.

Nyt vaan sietäis jotenkin asennoitua siihen, että täällä ollaan ensinnäkin Suomessa vielä syyskuulle, ja sitten vielä Intiassakin ainakin sinne toukokuulle, ennen kuin alkaa edes pohtia että mihin kissat ja muut kamppeet siksi ajaksi lykkää :D

Mutta menipä tiskaaminen haaveilun lomassa jouhevasti. Varsinkin se kaatosade teki oikein vinkeän äänitapetin hommalle.

Ikävä kultua ja aurinkoa.

Piti sitten yllyttäytyä viemään reenikämpille se jatkojohto joka oli unohtunut kyydistä, ja punnertaa samalla siellä kaapit paikoilleen. Yllän ja kykenen nähtävästi sitten nostamaan myös ne laulukaapit tolppiensa päälle, tämä yllätti mut positiivisesti. Sen jälkeen yllytin ite itteni tekemään vielä hölkähkön lenkin sillä periaatteella ettei oo pakko HIITata jos ei jaksa, ja koska pohkeisiin tuntu ikävältä se, niin en sitten viittiny. Ei lie pakko jos ei taho. Paremmin menee sillä ettei rypistä turhan iso kurttu otassa niin jaksaa paremmin olla.

Lenkin jälkeen venytellessä saa väistellä kahta karvanaamaa, jotka mäykyy huomiota. Suloiset pallerot.

Oli kai sitä jotain dataakin, mutta sykemittari meni solmuun. Samapa tuo, numeroita ne vaan on. Aikaa meni jonkun verran, ehkä reilu tunti, osan matkaa hengästytti enemmän ku toisella osalla. Maksimit kuitenkin ylämäessä kotiin päin hölkätessä 175 tai jotain sen suuntaista, jeij.
Nyt vois keksiä jotain kivaa iltapalaksi, vaikka jugurttia ja pähkylöitä.

Huhhuh mitä hommaa. Torstaina Kaupunnissa, perjantaina reenattiin So?n kanssa viis tuntia, samoin lauantaina ennen roudaamista. Roudaamisen jälkeen soitettiin vähän lisää ja sitten lopulta Teh Keikka. Ja vähänkö me vedettiin hyvin! Ei ikinä ois uskonu ettei me olla soitettu yhdessä vuosikausiin, noin kymmeneen vuoteen. Tuli aavistuksenomaisesti ehkä pogottua ja moshattua siinä laulamisen sivussa, mutta ei se mitn.

Nyt, dagen efter, ääni on kuin Paula Koivuniemellä (syvä ja matala :D) koska en määkään oo ihan näin paljon tottunu ääntelemään. Onneksi ei oo rapulaa, koska ystävä tarttee mua kirpparihommiin avuksi.

Joten sinne ->