Istun bussissa ja katselen horisontissa häämöttävää tulivuorta. Maisema on vihreä ja kaunis, kumpuileva ja jokien halkoma. Aamuaurinko valaisee riisipeltoja ja kiiltäväkarvaisia lehmiä tien varsilla. Olen matkalla sukeltamaan, ihmettelemään merenpohjan pieniä ihmeitä.

Tuntuu kokonaiselta, on upeaa saada tehdä tätä päivä toisensa jälkeen. Pinnan alle pääseminen tuntuu samalta kuin pääsisi syliin pitkästä aikaa. Veden hellä paine tuntuu yksinkertaisesti hyvältä.

Ympärilläni on iloisia, rentoja ihmisiä, joilla on hyvä olla. Stressiä ei negatiivisessa mielessä juuri ole. Fyysisesti tämä on toki haastavaa, joskus jopa raskasta. Aamuherätykset eivät koskaan ole olleet mun vahva laji, mutta kaikkeen tottuu. Banaanipuiden reunustamat kiemurtelevat tiet jyrkkine mutkineen aiheuttavat silloin tällöin merisairautta ja valtameren isot aallot ja rajut virtaukset ovat joskus pelottavia. Kokemuksena tämä on uskomaton, mieletön ja hurja. Tuntuu kuin eläisi oikein isosti, enemmän kuin pohjoisessa. Lähteminen tänne on ollut ehkä parasta mitä mulle on tähän mennessä tapahtunut.

Syvä tyytyväisyys.

Raahauduttuani ylös altaasta ensimmäisten sessioiden jälkeen täytyy todet a että pitkä taival on vielä kuljettavana jos ja kun meikästä sukeopettaja leivotaan.

Nyt lähinnä väsyttää.

Mulle on muodostunut näköjään jonkinlaiseksi laadun mittariksi taide- ja viihdeteoksille se, kuinka hyvin ne saavat mut irti siitä normaalista harmaantahmeasta mielentilasta. Lähiviikkoihin on mahtunut muutama sellainen valopilkku.

Ensin, ennen joulua ja joulun aikaan lueskelin Southern Vampire Mysteries-sarjaa, ja upposin totaalisesti eskapismiin. Niissä oli fiilistä ja tytinää, taianomaista tarinankerrontaa, jonka kyydissä kaikki näytti vähän paremmalta.

Jouluna sain lahjaksi Virpi Hämeen-Anttilan uuden kirjan Päivänseisaus. Olen fanittanut Hämeen-Anttilan kerrontatyyliä vuosikaudet ja lukenut romaanituotannostaan näköjään kaikki paitsi vuonna 2008 ilmestyneen opuksen. Matka Kotkasta Helsinkiin taittui maisemia ja tekstiä ihmetellessä ja kirjan jälkeen oli monta päivää sellaiset vähän enemmän näkevämmät silmälasit päässä. Hämeen-Anttilalla on muhun sellainen vaikutus, että näen asiat vähän kauniimpina ja hienompina lukemisen jälkeen.

Tänään sitten kävin tarkastamassa Maurice Sendakin lastenkirjaan perustuvan leffan Where the Wild Things Are, josta irtosi aika odotetustikin hyvät fiilikset. Sain istua teatterissa melkein yksin ja fiilistellä menemään. Leffasta ulos kävellessä bongasin koneen, jonka kyljessä luki "Change". Jäin pohtimaan, että millaiseksi sitä muuttuisi, jos siihen työntäisi sormensa. (aikuisten reaalimaailmassahan ko. masiina muuttaa setelit pikkurahaksi, mutta ei nyt takerruta turhaan siihen). Bussin ikkunasta katsellen maailma oli pehmeä ja valkoinen, seikkailuja verhon takana.

Surkeampikin mielentila voisi olla.

Mitvit, vuosi meni?

Okei, 2009 meni jo aikoja sitten, mutta jotenkin olen vältellyt ajattelemasta aihetta mitenkään erityisen kovasti. Koitan silti jotain vääntää, 2008 summaaminen tais jäädä jossain vaiheessa kanssa tekemättä. Enihyys, here goes:

Tammikuussa aloitin uudessa duunissa Nokialla. Heihei Citec ja manuskanvääntäminen, heippa-hei vaan lokalisoinnin opettelu. Oli mielenkiintoista. Heikki tais olla jouluntienoon Intiassa, tuli jossain vaiheessa tammikuuta kai takaisin. Yritin punnertaa sataseen, kesken jäi. Soitin viulua pitkästä aikaa.

Helmikuussa menin naimisiin muutamaa päivää sen jälkeen kun täytin 28. Bileet päätettiin pitää suosiolla vasta syksyllä, Intiaan lähtö näytti aika varmalta tässä kohtaa. Haaveilin muuttamisesta kaksioon, mutta tekemättä jäi. Tein hyviä päätöksiä painonpudotusta silmällä pitäen. Joitamia keikkoja tuli heitetyksi.

Maaliskuussa aloin lopetella mielipuolipillereitä (nyt vasta tulin ajatelleeksi että niin, siitähän se saattaa johtua että on vähän sumuisat mielikuvat esim. vuodesta 2008...) ja leikin neulatyynyä työterpassa. Musiikkipitoinen oli varsinkin loppukuun aika.

Huhtikuussa löysin itteni ensimmäistä kertaa Intiasta. Oli kuumaa. Intiasta palattua näyttäis vähän väsyttäneen ja olleen vähän rankkaa, jäänyt dokumentoimatta mitenkään erityisemmällä innolla.

Toukokuussa oli jo kevät niin kuin aina. Käytiin yhdet hautajaiset ennen kuin Heikki lähti Intiaan, kissat muutti mun luo. Firmassa yt-neuvoteltiin jonkinlainen määrä porukkaa myös meidän tiimistä pihalle. Aloin olla jo hommieni kanssa ajan tasalla noin suunnilleen. Oli keikkaa, tuli reenattua vissiin aika tiiviisti.

Kesäkuussa aloin suunnitella miten pitää bileet syyskuussa. Sairastin vähän ja tein vähän lisää töitä ja reenasin. Sain uuden siskontytön. Tein lisää töitä ja puukotin itteäni sormeen.

Heinäkuussa ratsastin ekaa kertaa pitkiin aikoihin. Liikuin ahkerasti ja tein töitä ja hoidin kissoja ja nautiskelin kesästä. Aloitin omaisuuteni realisoinnin myymällä mm. cd-levyjä. Heilutin moottori- ja raivaussahoja mökillä ja tunsin itseni amatsoninaiseksi.

Elokuussa oli voimavarat vähän tiukilla, viimeistä kuukautta töissä ja tahti vaan kiihtyi. Kävin larppaamassa Haudan heimossa, oli yllättävän intensiivinen kokemus. Taas oli keikkoja ja mukavaa, kovasti kulttuurihenkistä hommaa. Reenasin. Ressasin muutosta ja kaikesta mahollisesta ja mahottomasta.

Syyskussa ei ollut enää töitä, mutta oli bileiden järkkääminen ja kämpän tyhjentäminen ja kultu tuli Intiasta hetkellisesti. Rälläsin virastoissa minkä kerkesin, en siis paljoa. En joutanut kirjoittamaan mitenkään erityisellä innolla. Oli Bileet ja muutin Intiaan.

Lokakuussa opettelin treenaamaan omaa kehon painoa hyväksi käyttäen. Totuttelin Intiaan ja koitin pitää siippaa kasassa. Aloitin joogan. Käytiin Malediiveilla sukeltamassa ja latautumassa sekä saamassa aurinkoa, oli kivaa.

Marraskuussa ks. lokakuu. Alettin tehdä siirtymistä takaisin Suomeen, kehrättiin Suunnitelma ja potkaistiin se käyntiin. Stressasin aika paljon. Pääsin uimaan hotellissa aika kivasti, UB Cityssä oli ihan kiva asua hetki. Tultiin takas Suomeen.

Joulukuu tuli asuttua enimmäkseen porukoiden nurkissa. Ei tullut reenattua muutamaa uintikertaa lukuun ottamatta. Tuli tehtyä lukuisia järjestelyitä mm. työttömyysturvan saamiseksi, mutta yhä on auki mitä jos mitään sieltä tulee.

Tälle vuodelle odotettavissa lisää reissaamista, uus ammatti. Jospa tää vuosi ei ois ihan niin ahistava stressin suhteen? Enemmän aurinkoa silmään ja nahkaan sekä happea keuhkoon, kiitos. Kavereita on kyllä ikävä jo valmiiksi...

Kaikille kynnellekykeneville ja muillekin isot toivotukset kuten jouluun tai muuhun vastaavaan festivaaliin kuuluu. Mukavaa sellaista!

Pitkästä aikaa uimaan mennessä muistin laittaa piilarit päähän. On huomattavasti helpompi elämä kun ei tarvi tihrustaa että mitähän missäkin niistä kylteistä lukee. Tälläerää kuviokelluntakaistoja oli vaan yks, joten piti vajaan kilsan jälkeen keksiä joku toinen ratkaisu. Sellainen löytyi syvän pään puolikkaasta, jossa sain inspiksen sitten uiskennella ihan vapaasukellusmoodissa. Ensin sukeltamalla niin pitkälle kuin keuhkot antaa myöten ja sitten reipasta vaparia eteenpäin. Alan pikkuhiljaa osata vuoropuolilta hengittelyä, se tuntuu nopeuttavan kierroksia muttei mulla mitään oikeita numeroita aiheesta oo.

Pitäs vissiin harrastaa tuota uimahommaa usiammin heti aamusta, vaikuttaa siltä että se toimii ihmistä kannattavana voimana varsin vähällä yrityksellä. Huva huva.

Näistä päivistä mitä ollaan hotellissa vietetty, oon kaikkina paitsi yhtenä käynyt uimassa. Tänään koepinnistin myös sen kuntosalin, joka oli ihan jees. Olis ollut vielä enemmän jees, ellei se pakollinen paikallinen työntekijä ois koko ajan väijynyt jonkun laitteen takana. Ilmeisesti uima-allas ja kuntosali on molemmat niin vaarallisia paikkoja, että valkonaamaa pitää vahtia haukkana ettei se vaan huku tai lyö puntilla itteään päähän. En keksi mitään muuta selitystä sille jatkuvalle häärimiselle näkökentän rajamailla. Tai sitten paikalliset ei reenaa viittä minuuttia pitempään kerrallaan. Itehän uin yleensä vähintään sen puoli tuntia, yleisimmin kolme varttia, ja salillakin tulee viihdyttyä.

Eniveis, lämmittelin hölkkäilemällä juoksumatolla ja sitten niitä perinteisiä hinkuttimia. Ilokseni saatoin huomata että puntti nousee osapuilleen samaan tahtiin ja samoilla painoilla kuin aikanaan BC:lla, eli vaikka ämmä onkin löystynyt, sieltä läskin alta löytyy joitamia lihaksia. Kolmen vartin ja risat reeni salin puolella ja sitten suihkun kautta plumpsis altaaseen. Jaksoin uida-uida sen 400 m, jonka jälkeen siirryin sukeltelemaan ja vesijuoksemaan ihan vaan huvin ja urheilun vuoksi. Allaspoika on ilmeisesti jo tottunut siihen että hullu akka tekee mitä sitä huvittaa muttei huku, eikä se jaksanut mua kauaa pitää silmällä (which is nice, tuijotetuksi tuleminen on edelleen vähän ahistavaa).

Aikaa meni tunti ja 18 minuuttia, in zone 41, keskisyke 127, maksimi 168, kalorit 504. On myös mukavaa huomata että uintitahti on suunnilleen pysynyt samana kuin ennen, 500 m taittuu alle varttiin. Läski kelluttaa, niin kai se täytyy todeta.

Tän päivän treeneissä on ehdottomasti parasta ollut maisemat. Kuntosali on noin 15. kerroksessa (nämä on laskettu vähän miten sattuu) ja siellä on iiiisot ikkunat jotka antavat kaupungin yli. Bangalorelle ominaiset haukat leijailevat korkeiden talojen välisillä ilmavirtauksilla, ja niitä voi helposti tarkkailla juoksumatolta / hilavitkuttimelta käsin. Samoin selkäuintia harrastaessa voi bongailla paitsi niitä haukkoja, myös paikallisia västäräkkivariantteja. Uima-allas houkuttelee mm. sudenkorentoja ja muita höntiäisiä, ja ne puolestaan vetävät puoleensa lintuja.

Uinnin jälkeen oli kiva venytellä ja lueskella auringonpaisteessa. Vois kuvitella että sitä D-vitamiinia tullaan parin päivän päästä tarvimaan ihan tosissaan, ottaen huomioon että marraskuu ja Suomi on kyseessä. Ja mistäpä sitä tietää taas, millon on seuraavan kerran mahdollista reenailla millään vakavahkostikaan otettavalla tavalla... Kaikki irti.

Tänään pakattiin kaikki RT Nagarista pois. Homma hoitui ennennäkemättömään tahtiin, kolmessa tunnissa meidän olohuone vaan lakkasi olemasta. Sinne meni käytännössä koko miehen varsinainen omaisuus, multa lähinnä vaan joitamia kirjoja ja vähän kangasta. Kaipa se lasti joskus tulee kotikonnuille asti, saa vaan nähdä ollaanko me siellä sitä ottamassa vastaan. Askel askeleelta kun vaikuttaa yhä enemmän siltä että lähtö saarelle saattaa häämöttää.

Pikkuisen meinas silmät kostua kun henkilökunnalle sanottiin heippoja. Etenkin taloudenhoitaja, Vijaya, on ollut yhdenlainen äitihahmo - aina paikalla ja valmis jeesaamaan. (toki vaan työnsä puolesta, mutta enivei...) Enhän mää ehtinyt olla siellä kuin kaks kuukautta, mutta ehtii sitä jo siinäkin kiintyä paikkaan ja ihmisiin. Toisaalta, henkilökunnan puolesta ei tarvi pelätä, ne on niin osaavaa jengiä että varmasti löytävät uutta työtä, ja meidänkin taloon löytyi uusi asukas joka kaipasi taloudenhoitajaa. Kuskille puolestaan löytynee jotain hommaa muuten vaan firman sisältä, se on sen verran pätevä jätkä.

Hotelli on tällä kertaa Oakwood, aika lähellä kaupungin keskustaa ns. über-rikkaalla alueella. Tämän pytingin omistaja omistaa mm. myös Intian suurimman olutpanimon (Kingfisher), ja sen kyllä huomaa. Samasta kompleksista löytyy kolme kaupungin parhaimpiin kuuluvia ravintoloita ja katolta 25-metrinen uima-allas (tämän tiedän, koska Suomessa 25-metriseen altaaseen menee mulla 11 käsivetoparia, kuten myös tuohon kattoaltaaseen täällä) ja varsin houkuttelevan oloinen kuntosali.

Eilen ja tänään altaassa, eilen meni puoli tuntia (oletettavasti noin kilsa) ja mitään statistiikkaa en tietenkään tajunnut ottaa ylös, tänään 1500 m ja 44 min, in zone 41 min, keskisyke 146, maksimi 176, kcal 362. Keuhkoissa tuntuu jotenkin omituiselta, voipi johtua ilmansaasteista. Huomenna ois tarkotus koepinnistää se kuntosalin puoli. Tuntuu mukavalta liikkua taas itselle ominaisilla tavoilla, pitkästä aikaa.

Vajaa viikko täällä, ensviikon torstaina jo sitten kotitanhuvilla.

Viime viikolla joogasin kerran, mutta jumppasin useammin. Kerran jopa youtuben videoiden avustuksella. Kävi myös ilmi, että ne bodypumpista modatut liikkeet mitä oon tehnyt muutenkin, ovat ns. "bodyweight workout" -sarjassa tunnettuja. Ota teema ja varioi, niinhän se taitaa mennä.

Perjantaina (vai oliko se lauantaiaamu, en muista) rutistelin miestä ja yhtäkkiä rusahti. Oikeaan hartiaan ja niskan puolelle sattui ihan pirusti, ja yhtäkkiä pää ei kääntynyt keskeltä oikealle lainkaan ja vasen oli ainoa suunta mihin saattoi kivuttomasti katsoa. Sattui, otti päähän ja sattui vähän lisää. Ensiapuna lämpimiä pyyhkeitä ja ayurvedista öljyä (en pysty kertomaan mitä siinä oli mukana), ja pikkuhiljaa kykeni jo kääntämään päätä. Vieläkään kaikki liikeradat eivät ole täysiä, mutta pystyy sentään olemaan. Jätin päälläseisonnan tän aamun joogassa väliin.

Nagarissa aika käy vähiin. Me muutetaan torstaina hotellin hoiviin (uima-allas ja kuntosali, jeij!) ja perjantaina tulee pakkausheebot lyömään kamat kasaan. Neuvottelut Korporaation kanssa ovat käynnissä aiheesta miten pitkään siippa pysyy leivissä vai pysyykö. Aavistuksen verran on kireä fiilis ilmassa, mutta ehkä se tästä ajan kanssa.

Yritän keskittyä pienempiin asioihin, etten stressaisi turhaan isommista asioista joihin en hirveästi voi kuitenkaan vaikuttaa.

Jeah rok. Asiat alkaa pikkuhiljaa varmistua ja nyt näyttää vahvasti siltä että me ollaan takaisin Suomessa marraskuun lopulla ja mahdollisesti lähdetään siitä etenemään ehkä uudenvuoden tienoilla, tai sen jälkeen.

On pitänyt miettiä ihan tosissaan että mille tässä alkaa. Se sukelluskeskus, jonka kanssa me ollaan käyty neuvotteluja sukellusopettajakoulutuksesta tarjosi myös toisenlaista työtä - mulle kääntämistä ja miehelle webmasterointia. Se vois venyttää meidän Balilla oleskelua jopa vuoteen asti, mutta todennäköistä on että ihan niin pitkään ei haluttais olla siellä - meillä on lokakuussa hyvä syy olla Suomessa, ja lokakuusta eteenpäin on mm. Thaimaassa sesonki eli töitä.

Tässä ois siis sellainen koulutusputki, jonka päässä siintää ihan oikea ammatti (toisin kuin mun tähänastisen koulutusputken päässä). Sitä voi harjoittaa missä päin maailmaa vaan, kunhan vieressä vaan on vettä. Mulla ei ole edes hirveitä vaatimuksia sen suhteen että kuinka lämmintä sen veden pitäis olla, kun on tuota rasvakerrosta eristykseksi asti ja märkäpukuja voi laittaa useamman päällekkäin. Tai laittaa sitten kuivapuvun. Itse asiassa mua vois kiinnostaa sukeltaa pohjosessakin, ihan vaan sen erilaisuuden vuoksi.

Onhan se iso loikka, kubiikkelista avoveteen. Rahakas ammattihan se ei missään mielessä oo, mutta elämänlaadun vois olettaa parantuvan kummasti kun ei tarvi raahautua räntäsateessa harmaaseen toimistoon kasista neljään. Ja kun ei tarvi istua persiillään sitä kahdeksaa tuntia päivässä, vois ajatella että selkä-niska-hartiavaivoja ei ihan hirveesti ois. Toki sukeltajilla on sitten muunlaisia ammattitauteja...

Toisaalta pelottaa ihan sikana. Mitä jos ei opi tai mitä jos ei osaakaan tai jos jotain menee vikaan ja yhyy. Toisaalta on hirveän vaikeaa keksiä sitä syytä miksi pitäis jäädä ettimään Suomesta toimistohommia jos kerran mahdollisuus on tehdä jotain muutakin. Vois kuvitella että siellä toimistossa tarpeen vaatiessa ehtii vielä myöhemminkin istua. Milloin sitä tämmöisiä haaveita toteuttaa ellei nyt kun tilaisuus läimii oveen ihan tosissaan? Kaipa sitä pitää välillä tehdä asioita, jotka pelottaa ihan tosissaan jotta muistaa että miltä tuntuu onnistuakin. Ei oo tylsää.

Muissa uutisissa täytyy todeta että onpa mukavaa kun sai viimeinkin nukuttua aikalailla kokonaisen yön. Oli mukavaa venyä joogassa eilen, ja sain tänään jopa jumpattua. Mitään statistiikkaa en jaksanut ottaa, kettuako joillain numeroilla tekee. Pääasia lienee edelleen se, että sain liikutettua kehoa pitkästä aikaa. Tokihan Malediiveillä tuli käveleskeltyä päivittäin yli pari kilsaa hiekassa (ravintola oli saaren toisessa päässä), sukellettua, snorklattua ja uitua eli liikuntaa jonkinlaista se sekin lieni. Hengästymään vaan ei päässyt kun merenpinnan tasolla ne happimolekyylit on vähän tiheämmässä. Tästä vois olla ihan hyvä jatkaa.

Sainpa tänään aikaiseksi joogassa sillan. Yhäkin selkä on huomattavasti vähemmän taipuisa kuin mitä se voisi ja sietäisi olla, ja kyllä tuntee taivutelleensa. Jo pelkästä hengittämisestä niissä hommissa tulee hiki. Vaan tulipa joogattua kumminkin, hyvä asia lienee se.

Nyt vaikuttaa siltä, että me ollaan marraskuun lopulla tulossa Suomeen takas. Siitä eteenpäin hommat on hivenen auki, mutta sukellusmeiningillä meinataan jatkaa. Suuntakin on selvillä, tähtäimessä on Bali.

Odotellaan että loputkin yksityiskohdat tässä varmistuu, rai rai.

Onneksipa pieni ihminen hikoilee vesiputouksen lailla jo hengittäessään voimallisesti sisään ja ulos. Näin tänään joogassa, jossa jalat ei meinanneet pitää liukkaalla matolla lähes ollenkaan. Sain kuitenkin raahattua itseni ylös ulos ja naapuriin, mitä on pakko pitää jo jonkinlaisena saavutuksena.

Joogasta kuitenkin tekemisen tunteen lisäksi saa autuaan tyhjän pään. Se auttaa, kun ottaa huomioon että tämä tilanne on nyt päällä. Vähän on hommat vaakalaudalla, ja vaakalautailu ei oo koskaan ollut mulle Se Juttu, päin vastoin. Elämme hyvinkin jännittäviä aikoja, lähiviikkojen aikana seljennee, missäpäin sitä itse kukin vaikuttaa ja miten pitkään.

Joten yritän täyttää päiviä niin kuin parhaiten taidan ja olla huolehtimatta liikaa - nämä hommat kun ei sillä mun huolehtimisella oikene pätkääkään. Väijymme.

Unohtui päivittää toissapäivän jooga. Kävin, hengitin ja hikoilin. Jestas että voi ihmispoloon sattua harjotuksen aikana, mutta onneksi ei jälkikäteen.

Tämän päivän minuuttijumpat sitten tässä:

haba
sivukyykkä
suorat vatsat

rintalihat kuminauhalla
sivuttaiset vatsat
pohjekyykkä

laparutistus
selkälihat
peppu patjalta ylös

Lisäksi tavanomaiset porrasjuoksut ja venyttelyt. Aikaa meni 48 min, in zone 24, keskisyke 123, maksimi 161 ja kalorit 292. Sama vanha mahareppu mulla vieläkin on kuin aina ennenkin, mutta jotkin asiat ovat ja pysyvät :P

Lyhyesti vaan eilisen minuuttijumpat:

I:
lantionnostot
nyrkit pystyyn
hauiskääntö

II:
punnerrukset
selkälihakset
askelkyykystä potkaisu

III:
hauiskääntö
vinottaiset vatsalihakset
peppua ylös

Lämmittelyksi portaat ja päälle venyttelyt, tunti tasan meni aikaa josta in zone 36, keskisyke 133 (näkyy edellisen illan pitkä illallinen), maksimi 174, kalorit 414.

Toissapäivän aamuna käytiin mulle ensimmäistä kertaa eläissäni joogassa, mussun kollegan kotona kun käy säännöllisesti aamuisin joogaopettaja. Herättiin ennen sorkkaeläimen ilmavaivoja, ja hörpästiin jugurttia ettei pökräis kesken kaiken. Sitten vaan opettelemaan.

Ensimmäinen ajatus oli että tutulta vaikutti, jossain jumpassa edellisessä elämässä on käytetty samantyyppisiä liikeratoja. Mutta voi sisso että voi olla ihminen kankea! Takareidet kirrasivat heti ekassa mahdollisessa ja mahdottomassa tilanteessa, alaselästä puhumattakaan. sinänsä liikkeet eivät olleet vaikeita, mutta täytyy sanoa että ekan kerran eläissään päällään seisseenä voin kertoa että helpompiakin liikkeitä on. Siltaan en päässyt ja muutama muukin positio jäi vajaaksi, mutta kokonaiskokemus ei ollut mitenkään epämiellyttävä.

Seuraavana päivänä tiesi tehneensä jotain erilaista. Kroppa tuntui lähinnä järkyttyneeltä, selkä oli jokseenkin jumissa, mikä yllätti ainakin mut. Jooganhan pitäis laukoa selän solmuja, mutta siihen varmaan vaikuttaa jotkin hengitystekniikatkin. Sykemittari ei jännää kyllä ollut mukana, joten ei voi tietää tehoista yhtään mitään. Liekö tarviskaan. Lämmin tuli kumminkin, ja homman jälkeen teki mieli lähinnä juoda paljon vettä ja käydä kylmässä suihkussa.

Uusintasessiota odotellessa, tänään ois taas normijumpan vuoro kunhan henkilökunta päättää työpäivänsä.

Koska mun sisällä asuu pieni masokisti, joka oli pettynyt siitä että nuo puolen minuutin setit ei tuottaneetkaan enää maitohappoja, niin pistin sitten paremmaksi. Mennään niillä oikeilla bodypump-seteillä, eli kolme kertaa minuutti kertaa kolme. Plus tieten ne porrasjuoksut taas vaihteeksi. On viehättävää huomata, että portaita rampatessa läähätys vähenee kerta kerralta.

I:
lapojen rutistus
lantion nosto
sivukyykky

II:
hauiskääntö kuminauhalla
pepun nosto patjasta
ulkofileet

III:
punnerrukset tyttötyyliin
sivuttaiset vatsalihakset jalkoja kannatellen
askelkyykky

Tästä seuraavanlaiset numerot: reeniin meni aikaa ilman venyttelyjä 47 min, in zone 27 min, keskisyke 128, maksimi 164, kaloreita 303. Ja sitten aamupalalle, jossa mm. tuoretta ananasta ja kahvia. Pitänee muistaa juoda riittämiin vettä...

Liisäää liiisää jumppaa! Jostain syystä vaikuttaa siltä, että aamutreeni soijamaitohörpyn päälle on se mulle toimivin juttu. Tänään mentiin vaan 3 x 3 setillä:
I
hauiskäännöt
punnerrukset
askelkyykky

II
nyrkkeilijän pystypunnerrus
peruskyykky + varpaillenousu
suorat vatsat

III
rintalihat kuminauhalla
ulkofileet
vinot vatsalihat

Tän lisäksi tietenkin se portaiden kiipiminen viidesti alhaalta ylös, johon upposi se viitisen minuuttia. Huohotus vähenee päivä päivältä, mikä on varsin mukava huomata. Sykkeissäkin näkyy jo jotain muutosta: aikaa meni 40 min, in zone 18 min, keskisyke 121, maksimi 161, kalorit 229.

Reenin jälkeen oli parhautta mennä aamupalalle jonka kultu oli kattanut pöytään. Vähemmästäkin pääsee LAAA :)

Koska vähän vaikuttaa siltä, että UUE jää muuten paitsioon, ja tarvin jonkun paikan mihin pistää juttuja ylös, niin tästä tulee taas kerran aika puhdas reenipäiväkirja.

Ja koska täällä on vähän hankala harrastaa oikein muunlaista liikuntaa kuin jumppaa (näkisitte nää tiet, ei kye kunnolla kävelemään, saatika hölkkimään ja uimahalleja ei ole), niin kirjaan nyt sitten tänne noita jumppasettejä. Pääasiallinen moodi on pöllitty ns. bodypump-mallista, teen näin enshätään 3 x 30 sek x 3/4 sarjoja.

Tän päivän jumppa meni näin:

Alkulämmittelyiksi viiteen kertaan portaat ylös ja sitten pattereita kehiin.
I:
punnerrukset tyttöjen tyyliin
vinot vatsat
sivukyykkä

II:
rintalihakset kuminauhalla
pakarat kuminauhalla
suorat vatsalihakset

III:
ulkofileet
hauiskääntö kuminauhalla
peruskyykky + varpaillenousu

IV:
olkalihasliike
sivulankku 2 x 15 sek
askelkyykky + potku eteen

Koko settiin venyttelyineen päivineen meni 48 min, in zone 32, keskisyke 131, maksimi 162, kaloreita 468. Tuntuu, että hieman korkeampi ilmanala (ollaan tosiaan kilsan korkeudessa) ja mahdollisesti saasteet tekee sen, että hengästyttää huomattavasti herkemmin kuin aiemmin. Mutta heikotuksentunnetta ja itsesääliä vastaan liikunta on se numeroykkösresepti.

Tähtäimessä on jumpata kolme-neljä kertaa viikossa, portaidenjuoksu tulee ihan siinä sivussa ekstrana. Meillähän on siis kolmikerroksinen kämppä, jossa juoksennella. Täällä mahtuis leikkimään mahtavasti piilosta, jos tylsäksi käy.

Hokshoks jumppaekspertit, jos tulee mieleen jotain hauskoja ehdotuksia vaihteluksi, saa huudella. Välineitä on hyvin rajotetusti, oikeastaan käytössä on vaan jumppamatto ja -kuminauha. Muuten meen oman kehonpainon vastuksella ja painovoiman avulla. Hoplans.

Täällä ollaan eikä muuta voi. Olo on pöllämystynyt ja vähän pihalla, lienee normaalia asianhaarat huomioon otettuna. Tarkempia tunnelmia aiheesta Intia voi lukea täällä, UUE varmaan enemmän tai vähemmän hiljenee tai sitten ei, en oo vielä päättänyt mitä teen. Tiiä vaikka päivittelisin sitten muita juttuja tänne.

Vähän on väsy ja ilmankosteus aavistuksenomaisesti hyytää. Huomenna kaikenlaista ohjelmaa. Saa nähdä millaiseksi tämä tästä muovaantuu.

... siihen että ollaan jo poistuttu Suomesta.

Väijytään kun tunnit mataa eteenpäin. Ei kai täsä.